Männäisten tori ostaa Säästöpankin Kalannin konttorin tilat

Männäisten tori ry ostaa Säästöpankki Kalanti-Pyhärannan entisen Kalannin konttorin (Pankkitie 4, Kalanti). Männäisten tori ry:n hallituksen puheenjohtaja Mauri Kontu ja Säästöpankki Kalanti-Pyhärannan toimitusjohtaja Ossi Öhman allekirjoittivat kauppakirjan tiistaina 29.3.2022 Säästöpankin Uudenkaupungin konttorissa. 

“Kalannin Säästöpankin kiinteistö sopii hyvin Männäisten tori ry:n toiminnan tarkoitukseen kehittää Kalannin keskusta-aluetta ja Vakka-Suomen alueen elinvoimaa. Teemme parhaillaan yhdistykselle pidemmän tähtäimen toimintasuunnitelmaa, johon saimme nyt hyvän lisän ja tilan keskeiseltä paikalta Kalannin keskustasta”, toteaa Mauri Kontu.

“Olemme todella tyytyväisiä, että löysimme konttoritilan uudeksi omistajaksi Männäisten tori ry:n. Yhdistyksen jo monta vuotta jatkunut toritoiminta ja Kalantitalon hankinta ovat merkki siitä, että työtä tehdään tosissaan. Kaupan myötä haluamme osaltamme osoittaa tukemme yhdistyksen Kalannin alueen kehittämisen eteen tekemälle pitkäjänteiselle työlle”, sanoo toimitusjohtaja Ossi Öhman.

Männäisten tori ry kehittää jatkuvasti toimintaansa aktivoimalla Kalannin keskustaa erilaisilla toiminnoilla kesäisen toritoiminnan lisäksi. Uusi toimintasuunnitelma on tekeillä ja yhdistys kertoo siitä heti sen valmistuttua. Lisäksi Männäisten tori kannustaa kaikkia, joita sen toiminta kiinnostaa, olemaan yhteydessä yhdistyksen toimijoihin, joiden yhteystiedot löytyvät klikkaamalla tästä.

Männäisten tori ry, joka on perustettu yhdessä eri toimijoiden kanssa Kalannin keskusta-alueen kehittämistä ja Vakka-Suomen elinvoiman lisäämistä varten.

Säästöpankki Kalanti-Pyhäranta on osa Säästöpankkiryhmää ja palvelee asiakkaita Laitilassa, Uudessakaupungissa ja Raumalla.

 Lisätietoja:

Männäisten tori ry, hallituksen puheenjohtaja Mauri Kontu, puh. 044 742 701
Säästöpankki Kalanti-Pyhäranta, toimitusjohtaja Ossi Öhman, puh. 044 774 0072